Juha: Tämän jälkeen mikään kauhuleffa ei ole tuntunut miltään, pelkään vieläkin katsoa sitä!

Manaaja.

21.04.2019

Juha on avautunut kamalimmasta elokuvakokemuksestaan Facebookin vanhempainryhmässä. Viisikymppinen mies toteaa, että näki noin 12-vuotiaana elokuvateatterissa Manaajan, eikä sen jälkeen mikään kauhuleffa ole pelottanut.

-Mutta sitä Manaajaa pelkään vieläkin. Se on kauhea elokuva.

Juha kertoo, että oli saanut serkkutytöiltään, jotka olivat jo täysi-ikäisiä, synttärilahjaksi elokuvaliput. Maaseudun teatterissa ei 80-luvun alussa oltu niin tarkkoja. 12-vuotias pääsi katsomaan leffaa, vaikka se oli lapsilta taatusti kielletty.

-Pelkäsin aivan hirveästi sitä. Se Regan-tytön kamala ulkonäkö liman oksennuksineen. Suljin silmäni. Mutta sekään ei riittänyt. Muistan että pistin myös korvat lukkoon sormilla. Oli kauheaa kun riivaaja puhui hänen kauttaan, eli Regan puhui miehen matalalla äänellä.

Juha sanoo järkyttyneensä elokuvasta niin, ettei hän uskaltanut vuosiin olla kotona yksin muutoin kuin sulkeutumalla keittiöön ja laittamalla molemmat keittiöön johtavat ovet kiinni.

-Olen myöhemmin aikuisiällä katsonut elokuvan ehkä kerran pari läpi. Tietyissä kohdissa pelkäsin vieläkin. On se kamala leffa. Nyt ymmärrän miksi ikärajat on asetettu, hän kirjoittaa Facessa.

Hän toteaa että nykyisin oikeastaan mitkään kauhuleffat eivät pelota.

-En mä niitä oikeastaan edes katso. Mutta sen mitä katson niin en värähdäkään. Se ajatus, että riivaaja asuu jonkun sisällä, on vain aika pelottava ajatus. Sitä rupeaa miettimään. Se on pelottava tematiikka.

Lisää luettavaa