Monipuolisena muusikkona tunnettu Juha Tapio on kokenut suuria tunteita herättävän asian. 52 vuotta helmikuussa täyttänyt laulamisen lisäksi myös sanoittajana, säveltäjänä ja kitaristina toiminut Tapio on ollut kesäteatterissa ensi-illassa.
Lue myös: Apu: Juha Tapio on bändilleen velkaa – ”Ei pitäisi kertoa tätä julkisesti”
Esitys ei ole Juhalle mikä tahansa esitys, vaan se kertoo hänen omista nuoruusvuosistaan Ylistarossa.
– Olipa jukelittoman hieno Sinun vuorosi loistaa-ensi-ilta eilen @jyrkankesateatteri. Meni syvälle tunteisiin. Paljon hymyä ja naurua, monta palaa kurkussa nieleskeltäväksi. Kiitollisuutta ja ihmetystä. Kiitos toteuttajille, olette tehneet huikean hienoa työtä! Ohjaus, käsikirjoitus, roolitus, puvustus kaikki, kirjoittaa Juha Tapio.
Esitystä on kehuttu
Vaikka näytelmä ei ole musikaali, sen aikana kuullaan otteita Juha Tapion kappaleista.
– Ennen kaikkea koko hommaa sävytti heittäytyminen ja suuri sydän. Tätä uskaltaa suositella rinta rottingilla, kertoo Juha Tapio.
Esitys on saanut kehuja. Osa toivoisi pääsevänsä katsomaan sitä.
– Pakko sanoa, että nuori Juha on kyllä hyvin samannäköinen, kun mitä muistan jostain levyn kannesta. Eikä myöskään Raijan näyttelijä ole varmasti kauas jää, en vain ole tainnut nähdä nuoruuskuvia kauheasti, toteaa joku.
– Tämä täytyy mennä katsomaan, kertoo eräs.
Juha Tapion julkaisu esityksestä on nähtävillä tässä alla.
Jos julkaisu ei näy, avaa se auki tästä.