Julkisuudesta tuttu miesjuontaja meni salille – tämän näköisenä hän tuli treenikauden jälkeen ulos

Vau, Lauri!

 

 

18.06.2022

Monista julkisuusyhteyksistä tuttu juontaja Lauri Salovaara päätti päräyttää itsensä kesäkuntoon.

Salilta tulikin erilaisen näköinen ukko kauden päätteeksi. Homma alkoi helmikuussa 2022.

– Treeniohjelma oli 4-5 kertaa salilla per viikko ym. oheistoiminta päälle. Homma toimikin välillä päälle iskeneestä koronasta ja ruokailuista lipsumisesta huolimatta ihan mallikkaasti, Lauri kirjoittaa.

– Lopputuloksena ukko on muuttanut hieman muotoaan ja energiatasot on tosi hyvässä nousussa myös. Ja mikä parasta, sali on nykyään uusi normaali päivärutiineissa, Lauri jatkaa.

Alku aina hankalaa, sen Laurikin tietää. Hän kannustaa muita:

-Olen tosi onnellinen, että aloitin. Se aloittaminen nimittäin on aina vaikeinta. Se vain kerta kaikkiaan pitää tehdä ja sopia itsensä kanssa, että käy edes vähän haistelemassa fiilistä. Sitten päättää, että tulee uudestaan. Muutaman viikon kun näitä päätöksiä tekee, on uusi rutiini valmis ja elämä kohti positiivista muutosta avattu. Nähdäänkö siis salilla? Miksei jo huomenna

Lisää luettavaa