Julkun sisarpuolen pakkomielle: Kirurgisoi itseään samannäköiseksi, katso!

26.09.2013

18-vuotias Ashley Horn sai viime marraskuussa tietää olevansa Lindsay Lohanin sisarpuoli. Nuorten naisten isä Michael oli vuosia kieltänyt asian, mutta verisukulaisuus osoittautui lopulta todeksi dna-testissä.

Ashley on ottanut ”uudet” sukujuurensa todella vakavasti. Hän kertoo Touch-lehdessä käyttäneensä 25 000 dollaria näyttääkseen enemmän kuuluisalta siskoltaan. Hänen nenänsä on operoitu ja  rasvaa on ruiskutettu muun muassa poskipäihin ja leukaan kasvonpiirteiden muokkaamiseksi. Kokonaisuuden kruunaa mikäpä muukaan kuin punainen tukka.

Ashley ei näe toimissaan mitään friikkiä vaan päinvastoin hehkuttaa olevansa paremmannäköinen kuin Lindsay. Hän kertookin haaveilevansa omasta näyttelijättärenurasta. Vaikka Ashley ratsastaa mielellään Hollywood-siskonsa maineella, negatiivisissa asioissa hän ottaa mielellään pesäeron Lohaneihin. Hän korostaa, ettei hän juo tai käytä huumeita, koska hänet on kasvatettu eri perheessä.

Tältä Ashley näyttää nyt 

Kuvassa aito Lindsay

Lisää luettavaa