Jussi kertoo pettymyksestään Como.fi:lle. Hän osti syksyllä modernin ladattavan hybridin, BMW:n, ajatellen tekevänsä fiksun ratkaisun niin taloudellisesti kuin ekologisestikin. Auto on täynnä uusinta teknologiaa, mutta Suomen sää on osoittanut sen akilleenkantapään: sähköautoilu talvella ei olekaan aivan niin vaivatonta kuin hän kuvitteli.
Sääolosuhteiden vaihtelu on ollut varsinkin tänä talvena poikkeuksellista. Välillä vettä sataa kaatamalla, välillä pakkanen paukkuu yöllä yli kymmenen miinusasteen puolella. Jussi huomasi pian, että hänen BMW:nsä latausluukku jäätyy kiinni tuon tuosta – mutta se ei ollut edes pahin ongelma. Usein myös itse latauspistoke jämähti kiinni latausporttiin niin tiukasti, että sitä sai repiä oikein urakalla irti.
-Se tuntui aivan absurdilta. Autossa on vaikka mitä sensoriteknologiaa ja automaattisia järjestelmiä, mutta perusasia, kuten latausportti, jäätyy kiinni kuin vanhan ajan Moskovitsin lukko, Jussi tuskailee.
Lukkosula ja käsityön ilo
Jussi yritti kysellä ratkaisua ongelmaan työpaikalla ja lopulta myös bemariryhmästä netistä. Hän sai kuulla, että moni sähkö- ja hybridiautoilija käyttää lukkosulaa latausporttiin ja pistokkeeseen. Tämä ei kuitenkaan ollut se vastaus, jota hän olisi halunnut kuulla.
-Ostetaan kymmeniä tuhansia euroja maksava auto, joka on täynnä sähköä ja hienoja järjestelmiä, mutta sen käyttö edellyttää vanhan ajan lukkosulan kanssa läträämistä. Miten tämä on mitään muuta kuin paluu keskiaikaan? hän ihmettelee.
Lukkosulan käyttö ei myöskään ole ongelmatonta. Jussi huomasi nopeasti, että auton kori latausportin ympärillä alkoi näyttää siltä kuin joku olisi kaatanut sulanutta suklaata sen pintaan.
-Lukkosula valuu ja jättää rumia tahroja, kun siihen kertyy sitten kaikkea moskaa.
Eikö tätä voisi ratkaista sähköllä?
Jussi ei ymmärrä, miksi autoon, jossa on sähköä enemmän kuin tarpeeksi, ei voisi asentaa lämmittävää latausporttia.
-Tämä ei voi olla mikään mahdottomuus. Kun autojen penkit, ratit ja kamerat saadaan lämmitettyä, miksei myös latausluukkua? Miksi kuluttajan pitää keksiä omia ratkaisuja ja puljata kemikaalien kanssa? hän pohtii.
Lue myös: Ajoiko itse saatana mustalla bemarilla Suomessa – kuva leviää Facebookissa!
Lue myös: Nyt kääntyi päät: Porissa bongattiin todella erikoinen Bemari!
Tällä hetkellä Jussi on sopeutunut tilanteeseen ja pitää lukkosulaa aina mukanaan – mutta tyytyväinen hän ei ole.
-Minun piti ostaa moderni auto, mutta sainkin talviautoilun käsityökurssin.
