Käänteinen totuus Matti Nykäsen ulosottoveloista!

01.08.2012

Viihdeartisti Matti Nykäsen on kerrottu heittävän tänä suvena keikkaa laskutusarvoltaan ainakin 300 000 euron verran. Luulisi siitä riittävän myös Matille itselleen, ja sitä myötä ulosottovelkojen maksuun.

Niitä Matilla on aina ollut. Ja on nytkin likipitäen 59 000 euron edestä.

Como selvitti Matin ulosotot Jyväskylän ulosottovirastosta, mutta teki sen kerrankin käänteiseen malliin. Tarkastelimme sitä, kuinka paljon Matti on ulosottovelkojaan maksanut, vai onko maksanut.

Kyllä on. Ulosottotodistus on voimassa kaksi vuotta takautuvasti. Sen mukaan Matti on hoitanut velkojaan parin viime vuoden aikana, tai häneltä on niitä saatu perittyä, kokonaista 15 000 euroa.

Edelleen maksettavaa toki riittää, ja jos viihdetaiteilija aikoo niistä selviytyä muutamassa vuodessa, uutta velkaa ei saisi voudille syntyä. Suurin osa Matin rästeistä on veroja ja sakkoja sekä tuomioistuimessa mätkäistyjä korvauksia.

Lisää luettavaa