69-vuotias perussuomalaisten kansanedustaja, laulaja ja entinen kehonrakentaja on julkistanut huippuyllätyksen.
Neljännen kauden kansanedustaja ei ole unohtanut entistä pitkäaikaista ammattiaan, josta monet hänet vielä hyvin muistavat. Niinpä Kike aikoo julkaista musiikkia tauon jälkeen.
Kyllä!
-Aion julkaista uuden biisin kesän kynnyksellä. Kappale on jo tehty, tosin vielä demoasteella, melodia ja sanoitus ovat valmiina, Kike paljastaa someseuraajilleen.
Biisi on tehty ammattilaisten toimesta Kiken toivomusten mukaisena.
Mistä se kertoo?
-Se on vahva voimakappale, joka on tarkoitettu kaikille.
Kike muistetaan hyvin myös voimailu-urastaan. Hän voitti vuonna 1981 Ms. Olympia -tittelin, kehonrakennuksen Euroopan mestaruuden, epävirallisen SM-kilpailun ja World Games -kilpailun. Vuonna 1982 hän sijoittui Ms. Olympia -kilpailussa kolmanneksi. Vuonna 1983 hän voitti hopeaa kehonrakennuksen ammattilaisten MM-kilpailussa ja oli viides Ms. Olympia -kilpailussa. Hän pääsi kehonrakennuksen Hall of Fameen vuonna 2001.