Katastrofaalinen näytelmä vantaalaisella parkkipaikalla – poliisipartiokin äimänä

Vaihteet ja kuljettaja sekaisin.

19.11.2019

Vantaalla nähtiin maanantaina puolenyön jälkeen erikoinen parkkipaikkanäytelmä.

20-vuotias mies oli yrittänyt lähteä parkkiruudusta peruuttamalla. Mitä ilmeisimmin hän oli ollut sen verran sekavassa tilassa, että pakki ja muut vaihteet olivat menneet sekaisin. Auto oli lähtenytkin eteenpäin.

Jollain ihmeen konstilla kuljettaja oli saanut ajokkinsa niin pahasti jumiin kahden muun auton väliin, ettei sitä ollut saanut enää millään ilveellä liikkeelle. Miehellä ei ollut kuitenkaan omasta mielestään mennyt sormi suuhun. Hän oli sitonut narun autonsa vetokoukkuun ja laittanut toisen pään kiinni viereisen auton sivupeiliin. Tämän jälkeen mies oli laittanut pahvinpalasia renkaiden alle. Näillä keinoin auton olisi hänen mielestään pitänyt lähteä liikkeelle. Yllätys, yllätys, eipä lähtenyt.

Liikkeelle lähti sen sijaan poliisipartio, jonka erikoisen hääräilyn nähneet sivulliset olivat paikalle pyytäneet. Virkavalta puolestaan pyysi parkkipaikalle hinausauton, jotta erikoinen pattitilanne saatiin purettua. Miehen kehnolle ajotaidolle löytyi looginen selitys, sillä huumepikatesti näytti positiivista. Ihan putkeen ajelu ei ollut mennyt ennenkään, sillä kuskin kortti oli jo ennestään kuivumassa.

Lisää luettavaa