Käytätkö suosittua lisäravinnetta – tutkijoilta täystyrmäys: Ei todellakaan mitään järkeä!

Kalaöljykapselit ovat isoa bisnestä ja todella tunnettuja. Niistä ei vaan ole suurtutkimuksen mukaan mitään hyötyä.

13.09.2018

Lisäravinnebisneksessä varsin suositut rasvahappokapselit eivät edistä aivo- ja sydänterveyttä, toteaa uusi tutkimus. Hyötyjä saa vain noin yksi henkilö tuhannesta – ei siis juuri kukaan.

Tulokseen on päätynyt tutkijaverkosto Cochranen tutkimus. Se on laatuaan hyvin laajamittainen selonteko: mukana aineistossa oli 100 000 ihmistä eri maanosista.

-Tarkastelimme tuhansia ihmisiä pitkien ajanjaksojen valossa, emmekä havainneet suojaavia ominaisuuksia. Lisäravinteet eivät päätelmiemme mukaan edistä sydänterveyttä tai laske riskiä aivohalvauksiin, kertoo tutkimuksen päätutkija Lee Hooper Itä-Anglian yliopistosta.

Tutkijoiden päätelmä on, ettei teollisesti yksinkertaisesti voida jäljitellä hyvien rasvahappojen ominaisuuksia. On syötävä kalaa eikä pillereitä. Asiasta uutisoi muun muassa BBC.

Lisää luettavaa