Viime viikonloppuna uutisoitiin, että laulaja Morrissey on joutunut sairaalaan.
Nyt entinen The Smiths –keulamies on täsmentänyt faneilleen terveydentilaansa.
Morrissey kertoo saaneensa hoitoa verta vuotavaan vatsahaavaan ja ”Barrettin ruokatorveen”, joka on osalle refluksitautia sairastavista kehittyvä tila. Lisäksi laulaja mainitsee saaneensa aivotärähdyksen, mutta syytä hän ei avaa tarkemmin.
Morrissey kertoo terveydentilansa kohentuneen siinä määrin, että hän jatkaa jälleen keskeytynyttä kiertuettaan. Seuraava konsertti järjestetään Las Vegasissa 9. helmikuuta.