Kirsi Alm-Siira pöyristyi – ”Ota kesän kunniaksi huumorin kannalta”

Onko tässä aihetta pöyristymiselle?

17.06.2025

Uutisankkuri Kirsi Alm-Siira kertoo sometilillään, kuinka hänelle on esitetty pöyristyttävä kysymys. Sen oli esittänyt toimittaja sähköpostin kautta.

– Ylen uutisten toimittaja lähestyi minua tänään sähköpostitse kysymyksellä: Onko sinulla huulitäytteitä? kertoo Alm-Siira.

Lue myös: Vappu Pimiän ja Kirsi Alm-Siiran yhteiskuva hämmentää: Miten on mahdollista!

Toimittaja oli kertonut olevansa tekemässä juttua, jossa asiantuntija yrittää tunnistaa onko kyseinen henkilö käyttänyt huulitäytteitä vai ei. Hänen mukaansa sama sähköposti on lähetetty myös joillekin poliitikoille, sosiaalisen median vaikuttajille, näyttelijöille sekä muille näkyvää tai vaikuttavaa työtä tekeville.

– Toimittaja tarvitsisi siis rehellisen vastauksen minulta, jotta tiedetään, osuuko tämä asiantuntija oikeaan kohdallani. Joka asiasta ei jaksa enää pöyristyä, mutta ihan oikeesti, mitä hemmettiä Yle? ihmettelee Alm-Siira.

Kaikki eivät ymmärrä pöyristymistä

Alm-Siiran mieleen on tullut tästä muutama ajatus. Hän miettii, kyseltäisiinkö miehiltä samaa tai esimerkiksi jotain tupeen käytöstä.

– Vois siinä sitten kampaaja veikkailla, et onko karva omaa, lahjoitettua tai jotakin tekokuitua, toteaa Alm-Siira.

Mietinnässä on myös, keille poliitikoille on sama viesti lähtenyt ja millä perusteella postin saajat on valittu.

– Kollegoistani kukaan ei ollut äkkikyselyn perusteella saanut tällaista ei edes Mr. Andersson, vaikka melkoinen pusuhuuli onkin. Ugh. Olen julkisesti pöyristynyt. Tämähän on oikeen kivaa, lukee vielä julkaisun lopussa.

Lue myös: Huh mikä koti – Kirsi Alm-Siira esitteli!

Tämä julkaisu on saanut osakseen paljon kommentointia. Joku neuvoo, kuinka tuohon kysymykseen ei ole pakko vastata. Osa kommentoijista ei ymmärrä, miksi tästä piti pöyristyä.

– Ihan mielenkiinnosta kysyn että miksi pitää pöyristyä? Senkuin kysyy. Vastaa jos haluaa ja jättää vastaamatta jos ei halua, neuvoo joku.

– No, kai sulta muutakin hassua on kyselty. Ota kesän kunniaksi huumorin kannalta. Oma veikkaukseni on, että sulla on 5-10 vuotta sitten ollut, mutta ei oo tällä hetkellä. Hyvää juhannusta, kirjoittaa eräs.