Kotiteollisuus-yhtyeen liikevaihto puolittui, mutta tappioilta noustiin silti ylös

Kotiteollisuus on kärsijä, kuten moni muukin yhtye.

23.03.2022

Kärsimysnäytelmä on seurausta koronasta, tietenkin.

Viimeisin tilinpäätös on korutonta kertomaa. Yhtyeen ensimmäinen koronavuosi tiputti jo liikevaihtoa 36 pinnaa. Toinen koronavuosi teki vielä kalmemmat temput: miinusta liikevaihtoon 45 prosenttia.

Liikevoitto huitelee kuitenkin tuoreimmassakin tilinpäätöksessä yhdeksän prosentin kantturoissa, joten mikään umpisurkea se ei ole.

Mutta ei. Tällä liikevaihdolla ei näin iso yhtye elä. Se on selvä.

Rahaa tuli tilille 127 000 euroa. Viivan alle siitä saalistettiin 15 000 euroa.

Ennen koronaa oli vielä toisin. Liikevaihto huiteli liki 370 000 eurossa