Kotiteollisuus-yhtyeen koronavuosi laski liikevaihtoa vähän, voitto karahti kiville

Kotiteollisuus-yhtyeen firma kärsi.

13.11.2021

Luonnollisesi kärsi, kuten monet muutkin yhtyeet ja esiintyjät, koronavuodesta.

Todellinen kärsimysprosentti nähdään kuitenkin vasta myöhemmin. Kotiteollisuus  Yhtye Oy:n viimeisin julkinen tilinpäätös kosketteli koronavuotta vain puolikkaan verran. Koronan katsotaan alkaneen maaliskuussa 2020, ja tilinpäätös lyötiin pakettiin puoli vuotta myöhemmin.

Liikevaihto laski. Muutos on 37 prosenttia. Rahassa tämä tarkoittaa noin 130 000 euroa. Liikevaihdoksi leimattiin 231 000 euroa.

35 000 euron voitto edelliseltä tilikaudelta suli nyt punaiseksi väriksi. Tappiolle syöksyttiin 8000 euron verran. Neljän viimeisen vuoden aikana yhtye on tehnyt liikevaihtoa hieman yli miljoonan.

Lisää luettavaa