Kouvolassa poliisi kaipaa sinun apuasi – arvokkaita murtoja, tihutöitä…

Näitkö? Tiedätkö?

04.10.2022

Useaan Teholan teollisuusalueella sijaitsevaan teollisuuskiinteistöön murtauduttiin viime viikonloppuna lauantaiaamun ja maanantaiaamun välisenä aikana, kertoo poliisi Kouvolan tapahtumista.

Sunnuntai-iltana Kullasvaarantiellä sijaitsevan teollisuuskiinteistön piha-alueelta anastettiin kaksi kelaa kuparikaapelia. Teko ajoittuu kello 19.15 ja 20.00 välille. Yksittäisen kuparikelan paino on noin 700 kiloa. Poliisi tutkii tapausta törkeänä varkautena. Anastetun omaisuuden yhteisarvo on yli 10 000 euroa.

Lisäksi viikonlopun aikana murtauduttiin Tehontiellä kahden yrityksen tiloihin sekä useisiin ajoneuvoihin. Anastetun omaisuuden joukossa on työkaluja, tietokoneita ja autosoittimia. Lisäksi yhden kiinteistön pihalla oli ajettu kovalla vauhdilla kahdella luvatta käyttöön otetulla ajoneuvolla. Toinen autoista oli törmännyt kiinteistön pihalla olleeseen työkoneeseen ja sen turvatyynyt olivat lauenneet. Omaisuutta oli myös vahingoitettu niin ikään töhrimällä seiniä ja ikkunoita.

Poliisi pyytää silminnäkijöitä tai muuten asiasta tietäviä ilmoittamaan havaintonsa: rikostorjunta.kymenlaakso@poliisi.fi tai puh. 050 4479 574.

Lisää luettavaa