Laulaja Suvi Teräsniska on antanut Kauneus & Terveys -lehden painettuun numeroon hyvin avoimen haastattelun. Hän kertoo siinä myös avoimuudestaan yleisöön päin.
Hän kuulemma saattaa sanoa keikalla lavalle noustessaankin, että ”nyt väsyttää”.
Kun hän teki hiljattain 23:n paikkakunnan konserttikiertueen, hän itki usein väsymyksestä, ja kertoi yleisölle suoraan myös jännityksestään.
Kauneus & Terveys -lehdessä Suvi toteaa, että rehellisyys on vienyt häntä lähemmäs ihmisiä.
-Väsymyksen ääneen sanoittaminen on ehkä myös sitä, että pyydän apua yleisöltä, Suvi sanoo lehdessä.
Hänestä olisi ärsyttävää, jos pitäisi esittää että kaikki asiat ovat aina hyvin.
Jutussa kerrotaan, että Suvi on itkenyt niin lentokoneessa, junassa kuin somessakin, eikä itkeminen ole koskaan häntä hävettänyt.
Ei vaikka ihmiset joskus julkisella paikallakin tunnistaisivat hänet.
Lue myös: Elämäni biisin Suvi Teräsniska sai itkukohtauksen kesken kuvauksen – koskettava video
Lue myös: Kävimme Olli Lindholmin haudalla Suvi Teräsniskan jälkeen – tämän viestin Suvi sinne jätti
-Kaikki me tunnemme iloa, surua ja väsymystä, hän sanoo, ja toteaa, että jos tunteita ei näytä, ne patoutuvat.