Poliisipartio pysäytti Kuopion keskustassa keskiviikkona hieman ennen kello 20 henkilöauton, jonka kuljettajana oli ulkopaikkakuntalainen vuonna 1995 syntynyt mies.
Mies puhalsi seulonta-alkometriin nollat, mutta huumausaineiden pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Poliisin mukaan mies oli myös ajo-oikeudeton.
Häntä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Myöhemmin samana iltana poliisi sai ilmoituksen tismalleen samasta ajoneuvosta. Auto oli pysähtyneenä hätävilkut päällä Kuopionlahdenkadulla keskellä tietä.
Paikalle mennyt partio tapasi kuljettajan paikalta nukkumasta ulkopaikkakuntalaisen vuonna 2003 syntyneen naisen. Myös ”nukkumaijan” promillet näyttivät nollaa, mutta huumausaineiden pikatesti oli positiivinen.
Lue myös: Autoilijaa kohtasi järkytys Kuopiossa – poliisi kaipaa yleisövihjeitä!
Tapahtumapaikkatutkinnassa selvisi, että samalla autolla oli aiemmin törmätty Kuopionlahdenkadun varrella pysäköitynä olleen matkailuauton vasempaan kylkeen. Molemmat ajoneuvot vaurioituivat törmäyksessä.
Naista epäillään rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.