Kuopiossa tapahtui pelottavin ja traumaattisin rikos mitä moni voi eteensä kuvitella

Kun kotiisi, kaikkein pyhimpään, tullaan ja tunkeudutaan väkivalloin, se on pahinta mitä moni voi kuvitella.

15.05.2019

Kuopiossa asuva mies havahtui tänä aamuna asuntonsa ulkopuolelta kuuluneeseen kovaan paukkeeseen ja ikkunan rikkomisen ääniin.

Mies avasi kerrostaloasuntonsa oven katsoakseen mistä moinen ryske johtuu. Oven takana seisoi kaksi kuopiolaista miestä, jotka samantien tunkeutuivat miehen asuntoon.

Toinen miehistä oli varustautunut sorkkaraudalla ja toinen pesäpallomailalla.

Tunkeutujat aiheuttivat uhrille vammoja, rikkoivat asunnon irtaimistoa ja veivät mukanaan asianomistajan omaisuutta.

Poliisi tutkii oliko teon takana mahdollisesti mikäkin motiivi, esimerkiksi kosto, sillä tunkeutujat olivat miehelle entuudestaan tuttuja. Miehet saatiin kiinni. Epäiltyjen etsintään ja kiinniottoon Kuopion keskustassa osallistui useita poliisipartioita.

Lisää luettavaa