L.A. Noire on hämmentävän hieno pelielämys

05.07.2011

Toisen maailmansodan jälkeiseen Los Angelesiin sijoitettu L.A. Noire on hämmentävän hieno pelielämys. Grand Theft Automaisessa hiekkalaatikkopelissä esille nousevat erityisesti aito noir-tunnelma ja toimiva juonirakenne.

Pelaaja aloittaa innokkaana katupoliisina. Ratkaistujen tehtävien jälkeen saadaan ylennyksiä ja päästään selvittelemään rankempia ja huomattavasti monimutkaisempia tapauksia. Vaikka kulkeminen kaupungissa on vapaata, peli etenee lineaarisesti yksi tehtävä kerrallaan. Pikaisia sivutehtäviä voi halutessaan toteuttaa, mutta muutoin pelaajaa talutetaan suoraselkäisesti eteenpäin.

Yksityiskohtainen kaupunki on mallinnettu onnistuneesti. Grafiikka on erittäin hienoa ja äänimaisema tukee kuvastoa viimeisen päälle tyylikkäästi. Välivideot – joita pelistä löytyy runsaasti – ansaitsevat kunniamaininnan hahmojen tarkoista kasvomallinnuksista ja loistavista ääninäyttelijäsuorituksista. Pelin hyviksistä ja pahiksista löytyy yllättävää elävyyttä ja ne näyttävät jättiruudultakin pelattaessa upeilta.

Jotta pelikokemus olisi täysin tyydyttävä, vaatii kaunis ulkokuori rinnalleen hyvän pelattavuuden. Tässäkään suhteessa L. A. Noire ei petä. Ruudunpäivitys ei nimettävästi takkuile ja sekä hahmo että autot liikkuvat kuten pitääkin. Mikäli suoritettavien tehtävien setviminen taipuu hankalaksi, voi päälle kytkeä vinkkejä antavia toimintoja, kuten ohjaimen värähteleminen todistusaineiston läheisyydessä. Kaikki toimii tarkkaan ja harkitusti.

Kahdenkymmenenyhden tehtävän selvittämiseen kuluu parisenkymmentä tuntia. Kun siihen isketään vielä päälle sivutehtävät ja kaupungin ihasteleminen, näyttää kello lopputekstien alkaessa hurjia lukemia. Pelin voi juosta läpi nopeamminkin, mutta silloin jää varsinainen idea pahasti varjoon. L. A. Noire on nimittäin tuotos, joka tulee kokea kuten aikansa samantyyliset elokuvat: kiireettä ja keskittyen. Tällöin nautinto on taattu.

Tom Kajaslampi

L.A. NOIRE [K-18]
PlayStation 3, Xbox360

Lisää luettavaa