Läheisen järkyttävä hätähuuto, kun potilasta ei hoideta: ”Haluatteko että hän tappaa jonkun?”

Tätäkö on hyvinvointiyhteiskuntamme herran vuonna 2019. Hävetkää poliitikot, tähän meidät saatoitte!

16.09.2019

Vantaalaisnaisen avautuminen paikallisessa somekanavassa on hätähuuto, jollaisia hyvinvointi-Suomessa ei saisi kuulua. Mutta Suomi ei taidakaan olla hyvinvointivaltio – kiitos poliitikkojen.

Nainen on ymmällään nuoresta henkilöstä (sukulaisestaan) joka kärsii vakavista mielenterveysongelmista, mutta hän ei pääse hoitoon. Nainen kertoo tällä todetun paranoidisen skitsofrenian viime vuonna. Kaikki sujui alkuun mallikkaasti, kun asianomainen otti lääkkeensä. Sitten alkoi alamäki. Lääkkeet jäivät ja alkoi sekavuus. Tämä johti kuukausien katoamiseen.

-Henkilö oli lähtenyt ulkomaille ilman rahaa, myynyt puhelimensa sekä pankkikortti oli tuhoutunut, läheinen toteaa.

Sairastunut löytyi ulkomailta, kun hän oli mennyt tuhoamaan erään liikkeen omaisuutta ja jäätyään siitä poliisille kiinni. Lähetystö oli yhteydessä poliisiin siitä, että henkilö pitäisi viedä hoitoon ja toimittaa Suomeen. Hänet päästettiin vapaaksi ja hän katosi taas.

Kun hän ilmaantui Suomeen, hänet toimitettiin psykiatriselle osastolle. Läheinen kertoo keskustelleensa tuolloin lääkärin kanssa, ja hän oli sitä mieltä, että hoitojaksohan tästä seuraa.

-Päästettiin kuitenkin samana iltana pois, omainen toteaa ihmetellen.

-Tämän jälkeen henkilö on uhannut läheisiään tappamalla sekä tappaa itsensä. On tuhonnut paikkoja ja käyttäytynyt agressiivisesti muita kohtaan.

Jälleen kerran henkilö on toimitettu psykiatriseen päivystykseen. Hänet on päästetty pois heti. Omainen on puulla päähän lyöty.

-Alkaa pikku hiljaa tuntua siltä, että henkilö on terve. Ja psykiatrinen sairaala on alun perin tehnyt väärän diagnoosin.  Hän on muistamaton ja muun muassa antanut kotinsa muiden ihmisten käyttöön ottaen itselleen poste restante -osoitteen ja vaeltaen kodittomana pitkin pääkaunkiseutua. Kaikki asiat ovat hoitamatta. Puhuu itsekseen ja naureskelee itsekseen. Mutta henkilö on ilmeisesti terve.

Nainen kirjoittaa kannanotossaan, että läheiset alkavat olla aivan epätoivoisia.

-Oli diagnoosi mikä hyvänsä, riittää se, että henkilö itse osaa skarpata tutkimustilanteessa siten, että vaikuttaa täysin terveeltä. Ei väliä mikä diagnoosi taustalla eikä väliä käytöksestä muualla. Olen niin pettynyt ja vihainen siihen, että nuori henkilö ei saa tarvitsemaansa apua. Meitä läheisiä ei kuunnella yhtään. Mielentilatutkimuspyynnöillä, diagnooseilla ja virka-apupyynnöillä pyyhitään persettä rumasti sanottuna. Tiedän, että mielenterveyslaki on mitä on, samoin pakkohoitoon liittyvä lainsäädäntö. Mutta haluan myös peräänkuuluttaa lääkäreiden vastuuta. Vaikka on kiire, niin haluatteko seuraavaksi todeta henkilön kuolleeksi tai jonkun hänen läheisensä? Voiko tämä todellakin olla näin? hän kysyy.

Tähän on Suomessa tultu. Sairaalaan ei pääse vaikka itse haluaisi. Eikä sinne näytä joutuvan, vaikka on selkeästi vaarallinen itselleen ja muille.

Lisää luettavaa