Legendaarinen suomalaisyhtye täyttää 50 vuotta – tiedossa joten huikeaa bändin faneille

Mieletön bändi!

23.01.2024

Hannu Linkolan Kaseva – Jykeen kiven lämpö kertoo Kaseva-yhtyeen tarinan.

Samalla kirjassa kuvataan tamperelaisen rock-kulttuurin kehitys 1960-luvulta 1980-luvulle, 2000-luvun nostalgia-aalto ja Kasevan uusi tuleminen sellaisina kuin yhtye, läheiset ja aikalaiset sen muistavat. Bändi juhlii 50-vuotista taivaltaan tänä keväänä. Kirja julkaistaan 8. päivä helmikuuta, samana päivänä kun Tampereen Vapriikissa avautuu Manserock-näyttely.

Yhtyeen suurimpia hittejä ovat kappaleet kuten Mari, Syksy, Tyhjää, Pena ja Kun maailma elää.

Hannu Linkola on aiemmin kirjoittanut kirjan Kent-yhtyeestä (Du & jag Kent, S&S 2017). Musiikkia käsittelevien kirjojen lisäksi hän on käsikirjoittanut Suomen lähihistoriaa tarkastelleita radioesseitä. Linkola toimii Soundi-lehden avustajana.

 

Lisää luettavaa