Lounais-Suomen poliisin kaamea viikonloppu: yli tuhat hälytystä, tässä ehkä erikoisin

Lounais-Suomen poliisi huomasi, että lähestyvä kesä sai ihmiset villiksi.

30.05.2021

Poliisi kertoo, että kulunut viikonloppu on ollut valvonta- ja hälytystoiminnassa varsin kiireinen. Poliisilla oli alueella tuhatkunta hälytystehtävää.

Yksi hurjimmista oli Kaarinan joukkotappelu. Siinä kaivettiin avuksi pesäpallomailoja, ja joku keksi napsia aurausviittojakin avukseen. Ajo-oikeudeton taas aiheutti takaa-ajon, poliisi seurasi 200 kilometrin tuntivauhdilla pakenijaa. Tämä tapahtui Salossa.

Ehkä taustaltaan erikoisin tapaus oli kuitenkin pidätystehtävä purjehtijoiden osalta. Poliisi nappasi henkilöt, joiden epäillään viikolla anastaneen Naantalista purjeveneen. Jotenkin he onnistuivat purjehtimaan sen Ruotsiin läpi huonon sään. Henkilöt ovat pidätettyinä ja selvittelevät merimatkansa vaiheita rikostutkijoille.

Lisää luettavaa