Maailman pisin masturbaatiosessio tehtiin vuonna 2009 – vaan eivätkös kaikki meistä ole tehneet ”sitä” vieläkin kauemmin?

11.10.2016

Japanilainen masturbaattori Masanobu Sato teki vuonna 2011 maailmanennätyksen itsensä rakastamisessa.

Vuonna 2009 hän masturboi putkeen yhdeksän tuntia ja 58 minuuttia. Tällä teollaan hän on ansainnut itselleen ”maailman kestävimmän masturbaattorin” arvonimen.

Sato masturboi joka aamu kaksi tuntia, jotta on huippukunnossa silloin, kun hänen sessionsa mitataan ennätystä varten. Mastubointisessoitaan varten hän on treenannut käsilihaksensa kuntoon ja muun muassa ui säännöllisesti, jotta hänen vartalonsa on valmis kestämään kaiken sen kurituksen, mitä masturbaatio aiheuttaa. Treenisessioista hän muun muassa sai itselleen viisi kiloa lisää silkkaa lihasmassa.

Masturbaatiokisoissa miehen täytyy ylläpitää seisokkia päällä ilman löystymisiä. Mikäli pikkuveitikka laskeutuu alas, kisaaja hylätään. Kisoissa kilpaillaan sukupuolirajoista piittaamatta, ja tämän sanotaan aiheuttavan ongelmia joidenkin miesmasturbaattoreiden keskuudessa, sillä he eivät halua, että miehet katselevat heidän värkkejään heidän harrastaessa ”sitä”.

Como onnittelee voittajaa mutta ihmettelee samalla, onko lukema muka oikeasti niin suuri? Eikös meistä kaikki…

Tai jääköön tämän arvuuttelu ja paljastelu toiseen hetkeen.

Lisää luettavaa