Masentuiko tämä Oscar-tähti vai mitä nämä jutut oikein ovat!

27.06.2012

Elokuvamestari Woody Allen sanoo, ettei aio jäädä eläkkeelle. Syy: hän ei ole tehnyt yhtäkään loistavaa elokuvaa.

Onko mies masentunut vai onko tämä jokin kumma mainostemppu? Joka tapauksessa Allen totesi Pariisissa promotessaan uutta elokuvaansa To Rome With Love:

-Olen jo 76-vuotias enkä usko, että aika riittää, mutta haluaisin tehdä edes yhden loistavan elokuvan, jota ei tarvitsisi hävetä elokuvafestivaaleilla.

Allen on saanut neljä Oscar-palkintoa käsikirjoituksesta ja ohjauksesta. Ehdokkaana hän on ollut 21 kertaa.

Mies puhui AFP.comin mukaan myös julkisuudesta. Hän kertoi julkisuuden huonoiksi puoliksi salakuvaajat ja nimmareita pyytävät fanit.

-En kuitenkaan halua luopua julkkiksen etuoikeuksista, mies painotti, joten vaivat on helppo kestää.