”Menee hyvä nainen hukkaan” – suomalaisnainen avautuu seksittömästä liitostaan

14.06.2015

Vauvapalstalla avautuu suomalaisnainen varsin rohkeassa kirjoituksessaan arasta aiheesta.

-Olen puutteessa. Menee hyvä ja himokas nainen hukkaan. Terkut seksittömästä liitosta, neljäs vuosi menossa, nainen kirjoittaa.

Hän haluaisi myös hieman kinkympää menoa. Läiskettä ja läpsintää, sitä että ”otettaisiin”.

Yllättäen myös muut ryhtyvät puhumaan seksittömästä liitostaan. Eräs mies kirjoittaa:

-No aloittaja ei ainakaan ole minun vaimoni. Meillä pimeässä peiton alla ehkä kerran kuussa saa jos oikein sattuu tähdet kohdalleen. Aloittajan ehdottamia asioita jos kotona ottaisin puheeksi, niin loppuisi varmaan se kerran kuussa saantikin. Tasan ei käy onnenlahjat

Eräs komppaa ja kertoo sitten oman ratkaisunsa:

-Voi että, olen itse ollut samassa tilanteessa, meni noin kuusi vuotta ilman.

Sitten hän löysi vieraan syliin.

-Kas kummaa kun sitä jaksaa taas kotonakin olla iloisempi, kun silloin tällöin saa oikein kunnolla.

Suurin osa keskustelijoista on kuitenkin huutelijoita tyyliin ”täältä saat”.

 

 

 

Lisää luettavaa