Markkinointitoimisto Dagmarin Digitaalisen median tutkimus kertoo mielenkiintoisista muutoksista median käytössä viimeisen 10 vuoden aikana.
Esimerkiksi älypuhelin on jo arkipäivää, eivät enää vanhanmalliset kalikat. Kun vuonna 2013 kosketusnäytöllisen älypuhelimen omisti 59 prosenttia suomalaisista, löytyy älypuhelin nykyään liki jokaiselta. Luku on 94 prosenttia.
Älykello on jo sen sijaan miljoonalla!
Yli puolet suomalaisista seuraa jo Instagramia. Alle 34-vuotiaista jopa kolme neljästä seuraa Instaa. Myös TikTokia seuraa alle 34-vuotiaista jo yli 50 prosenttia. Mielenkiintoista on, että 35–54-vuotiaista TikTokia seuraa niin ikään jo viidennes.
Snapchat on sen sijaan pitkälti nuorten sovellus: sitä käyttää yli puolet (56 prosenttia) 16–34-vuotiaista, mutta 35–54-vuotiaista snäppää vain joka kymmenes.
Podcastien suosio on noussut myös siten, että niitä kuuntelee ahkerasti jo viidennes kansasta.
No entä se printin kohuttu kuolema? Siihenkin tutkimus antaa vastauksia.
Kun kymmenen vuotta sitten noin puolet (44 prosenttia) suomalaisista luki maksullisia paperilehtiä, tarttuu printtiin enää joka viides (20 %).