Miss Suomen rohkea kuva aiheutti somemylläkän – nyt jo vaaditaan: ”Kruunu pois!”

16.08.2016

Miss Suomi Shirly Karvinen on ollut tänään otsikoissa julkaistuaan rohkean kuvan Instagram-tilillään.

Kuvassa hallitsevalla missillä ei ole lainkaan rintaliivejä – hänen rinnastaan näkyy osa, ja hänellä on vain nahkatakki yllään.

Monien mielestä hallitsevan missin pitäisi olla esikuva suomalaisille pikkutytöille ja liian rohkeita poseerauksia pitäisi pyrkiä välttämään. Keskusteluissa onkin syytetty Karvisen menneen ehkä aavistuksen liian pitkälle kuvauksissa. Naista on myös kehuttu rohkeaksi.

-Miss Suomena ois kannattanut pitää toinen linja… Huono juttu hakea näin huomiota kun missivuosi vasta alussa, muuan keskustelijoista kirjoittaa Seiskan sivuilla.

-Esiintyy muutenkin missille sopimattomalla tavalla. Kaukana hyvästä moraalista, jatkaa toinen.

Osa vaatii jo missikruunun luovuttamista.

-Kruunu pois , ei ole sopiva missiksi ollenkaan. (…) Sotkeutunut jo kolmanneksi pyöräksi johonkin liittoon ja nyt viimeksi taisi mediaa moittia, kun on näyttänyt nurjan puolensa. Ei ole kerta kaikkiaan malliksi nuorille tytöille eikä Suomen lähettilääksi ulkomaille. Kruunu pois ja pimu kasvamaan ja sivistymään. Minusta tuo puolialaston kuva oli kaiken huippu, Hymy-lehden keskusteluissa tuomitaan.

Tuomitsijoita verkossa aina riittää, mutta joskus lienee soveliasta aloittaa keskustelu siitä, mitä Miss Suomelta nykyisin OIKEASTI edellytetään. Aika on muuttunut, se on selvä. Mitkä ovat vaatimukset ja idolivastuu tänä päivänä? Nämä olisi hyvä päivittää kuntoon ja tehdä tietynlaiset pelisäännöt selviksi.

⚪️⚫️⚪️

Kuva, jonka Shirly (@shirlykarvinen) julkaisi