Morsiamelle ylle jotain uutta, jotain vanhaa, jotain…varastettua! Tod. erikoinen rosvokeikka!

09.11.2014

Jotain uutta, jotain vanhaa, jotain lainattua ja jotain sinistä. Tämän lisäksi tällä kroatilaismorsiamella on yllään myös jotain varastettua.

Paikallinen morsiusliikkeen omistaja nimittäin kertoo Metro-lehdelle sangen harvinaisesta pitkäkyntisten keikasta.

Sisään oli tullut morsmaikku ja hänen morsiusneitojaan. Nainen oli sovittanut ensin paria pukua. Kun hän katseli myyjän kanssa kolmatta vaihtoehtoa, morsiusneidot ryntäsivät ulos kaksi aiempaa pukua mukanaan.

Lisäksi mukaan tarttui asuja neitokaisille itselleen. Erikoinen episodi sai vielä loppuhuipennuksensa, kun morsian ryntäsi perään pelkissä alusvaatteissa. Naisporukka oli ahtautunut Bemariin, joka odotti kytiksessä liikkeen ulkopuolella.

Poliisi ei kuulemma aio hötkyillä varkaiden löytämisen kanssa. He nimittäin odottelevat rauhassa tulevia häätilaisuuksia ja katsastavat niiden pukuloiston. Pitkäkyntisen morsiamen alttarille astelussa saattaakin olla kylkiäisenä melkoinen showelementti.

Kuvan henkilöt eivät liity uutiseen, kuvituskuva.

Lisää luettavaa