MTV: 67v suomalaismies päätti esiintyä poliisina – halusi selvittää itseensä kohdistuneen tapauksen

Valepoliisi tämäkin.

MTV uutisoi viime vuoden kesällä Joensuussa tapahtuneesta kolarista, jonka jälkipuinti johti sakkotuomioon. 67-vuotiaan miehen autoa oli rutattu ja vahinkoilmoituksen tekeminen kesti hänen mielestään toiselta osapuolelta liian kauan.

Mies soitti kolaroijalle ja väitti olevansa paikallinen poliisi nimeltään Kokkonen. Hän kehotti tekemään vahinkoilmoituksen pikavauhtia, koska asiasta kuulemma tehty rikosilmoitus. MTV:n hankkimien tietojen mukaan mies myös selosti pyytävänsä virka-apua Pasilan poliisilaitokselta.

Tuomittu sai 20 päiväsakon rangaistuksen virkavallan anastuksesta. Hänen tuloillaan maksettavaa tuli 540 euroa. Tuomio ei ole lainvoimainen eli siitä voi valittaa hovioikeuteen.

Aiheet: