Muistatko tätä teinitähteä? On seksikäs könsikäs nykyään – mieletön ero!

Robin is bäk eli selkä!

04.03.2022

Robin on julkaissut uuden kappaleen Goddess.

Tänään julkaistu Goddess on artistin ensimmäinen single tulevalta toiselta kansainväliseltä albumilta.

”Kun kohtaat jumalaisen tyypin, tiedät, kenestä biisi kertoo. Kun se toinen on ylimaallisen ihana, niin välillä saattaa pelätä, ettei ole itse riittävän hyvä. Toisinaan sitä tuntee itsensä maailman onnekkaimmaksi, kun saa rakastaa jumalattoman upeaa tyyppiä ja välillä taas ahdistuu, kun kokee olevansa keskinkertainen toisen loistaessa valoaan”, Robin avaa biisin teemaa.

Robin Packalen on julkaissut viisi moninkertaista platinaa myynyttä albumia ja hänen musiikkiaan on striimattu huimat 440 miljoonaa kertaa. Turkulaispopparia seuraa eri some-kanavissa yhteensä yli 965 000 ihmistä. Parhaiten hänet muistetaan teinitähtenä julkaistusta Frontside Ollie -kappaleesta.

Kansainvälinen ura lanseerattiin vuoden 2019 alussa. On sitä aikaa kulunut, katso vaikka alta!