Kotimaisten artistien yritysten tilinpäätöstiedot ovat mediassa tuttua kauraa, mutta miten on, voiko covereita soittamalla Suomessa menestyä?
Como otti selvää.
Kaksi bilebändiä on Suomessa yli muiden. Jean S ja Osmo´s Cosmos ovat heittäneet vuosien aikana tuhansia keikkoja. Ammattimaisuudesta kertoo myös se, että ne eivät ole ohjelmatoimistojen armoilla, vaan hallinnoivat omaa bisnestään. Kaikilla bilebändeillä ei ole näin.
Jean S:n bisnestä pyörittää S. Music Oy –niminen yhtiö. Sen liikevaihto on ollut laskussa. 4-5 vuoden takaiset luvut pyörivät miljoonan euron kantturoissa, mutta viime vuodelta liikevaihtoa kertyi ”enää” 558 000 euroa. Tulosta tuli 21 000 euroa.
Osmo´s Cosmos on yhtä kuin Music-Bros avoin yhtiö. Firma on aiemmin tuottanut studio- ynnä muita palveluita muillekin, joskin se ilmoitti omaan bändiin keskittymisestään hiljattain. Koska avointen yhtiöiden ei tarvitse toimittaa tilinpäätöstietojaan julkisuuteen kuin useiden miljoonien liikevaihtojen ja taseiden loppusummien tai muiden erityissyiden jälkeen, kyseisen firman lukuja ei ole tarjolla.
Sen sijaan firma on niputettu liikevaihtoluokkaan, joka kertoo 200 – 400 000 euron vuosivaihdosta. Firmasta kerrotaan Comolle ystävällisesti, että tieto pitää paikkansa: liikevaihto pysyttelee 300 000 euron kantturoissa.
Osmo´s Cosmos –bändillä on kuitenkin muuta kohtuullisen kokoista liiketoimintaa, nimittäin ravintolabusinesta. Sen liikevaihdot ovat keikkuneen miljoonan paremmalla puolella, joskin tappioita on kertynyt. Viime vuonna kuitenkin vain 11 000 euroa.