Nainen väitti bussikuskin naukkailleen työaikana – nolo päätös tarinalle

14.09.2016

Eteläsavolainen 58-vuotias bussikuski ajoi kuljettamallaan linja-autolla ratsiaan – kyydissä neljä asiakasta. Hän puhalsi alkometriin 0,77 promillea. Häntä epäillään siis rattijuopumuksesta. Asiasta uutisoitiin tänään.

Kokonaan toinen tarina on sen sijaan se, että erään tunnetun bussiyhtiön Facebook-tilille ilmestyi hiljattain tiedotus myöhästyneestä vuorosta, joka johtui autorikosta. Tähän yhteyteen eräs matkustaja kirjoitti seuraavasti:

-Samalla voisitte tarkistaa kuskinne ajopätevyyden.

Tällä nainen tahtoi kertoa epäilevänsä rattijuopumusta. Kuskilla oli kuulemma ollut viinapullo työaikana, ja sitä hän oli ”naukkaillut” siinä menemään.

Keskusteluun ilmestyi myös Jarmo-niminen henkilö, joka kertoi, että viinapullossa saattoi olla toki muutakin kuin viinaa. Ja jos ei ollut, niin matkustajan suoranainen velvollisuus oli soittaa 112:een.

Nainen väisteli omaa vastuutaan ja kertoi, että hänellä oli jo muutenkin kiire, joten olkoon menneeksi. Hän päätti istua ”rattijuopon” kyytiin.  Yhdestä huikasta kuulemma tuskin tuli mitään alkometriin. Hän kuitenkin toivoi, että bussiyhtiön kuljettaja saisi kunnon puhuttelut.

Hän kertoi pullossa haisseen viina. Lisäksi kuski oli yrittänyt ”piilotella” pulloa kankaaseen.

Tässä vaiheessa Jarmo-niminen henkilö astui jälleen keskusteluun mukaan. Miehen viesti tuli naiselle ehkä hieman puun takaa. Näin se kuului:

-Kyseinen pullo piti sisällään ikkunaan tarkoitettua ”vahanestettä”, joka edesauttaa veden poistumista tuulilasista. Valkoinen kangas oli tarkoitettu sen levittämiseen. Tiedän, koska ajoin kyseisen bussin Kotkasta Tampereelle ja pyysin ko. kuljettajaa ainetta tallilta tullessaan tuomaan. Oisko tää nyt tässä.

Tarina kuratoitui myös Feissarimokiin.

 

Lisää luettavaa