Naiset hurahtivat uuteen trendiin – lapsellista?

16.07.2016

Tämän päivän trendi on kuulkaas värittäminen. Varsinkin naiset ovat suorastaan hurahtaneet siihen.

Lapsellista? Ei enää. Ennen olisi aikuista ihmistä pidetty ihan pölhönä, jos hän olisi kertonut harrastavansa värittämistä.

Tutkitusti värittäminen ja muu käsillä tekeminen tekevät aivoille hyvää monin eri tavoin. Tiedetään myös, että värit torjuvat stressiä, kipuja ja jopa masennusta.

Aivojen hyvinvoinnin puolestapuhuja, hyvinvointikouluttaja Raija Kivimetsä on todennut, että masennusta tulisi ehkäistä ennalta. Pysähtyminen ja rauhoittuminen ja värittäminen ovat tämän päivän ihmisille vaivaton apu kiireen katkaisuhoitoon.

Värittäminen laskee sydämen sykettä ja voi jopa romahduttaa stressihormoni kortisolin tasoa, Kivimetsä sanoo.

Lisää luettavaa