Portsarin ikimuistoisimmat tilanteet top-5: Nainen pyysi kimppaan vessaan

18.02.2016

Järjestyksenvalvojille sattuu ja tapahtuu, lähes joka viikonloppu. Como.fi kysäisi pääkaupunkiseudulla työsarkansa tehneeltä portsarilta, mitkä ovat olleet hänen uransa muistorikkaimpia tapahtumia. Hän ei halua kertoa muistojaan omalla nimellään.

  1.  Kerran sellainen kiltin näköinen ravintolasta poistettu mies alkoi sohia puukolla. Tämä tapahtui jo 80-luvulla. Se tuli todellisena yllätyksenä. Onneksi oli jo siihen aikaan vähän omatekoista suojusta tuossa etuvartalossa, turvaliivejä ei oikein käytetty silloin.
  2. Yllätin pariskunnan paneskelemasta vessasta, koska ovea ei ollut lukittu. Yllättäen kaksikymppinen nainen totesi että tule kimppaan. Mies hölmistyi mutta nainen alkoi oikein inttää että nyt kimppaan, nyt kimppaan.
  3. Miehellä oli mukanaan letku, josta hän hörppi omaa juotavaa illan aikana säiliöstä, joka oli piilotettu paidan alle. Letku tuli sopivasti kauluksesta. Siellä oli lantrattua juomaa, sellainen tiputuspussin tyyppinen. Hän ei halunnut siis maksaa edes lantringista.
  4. Monilta naisilta on tullut ehdotuksia, mutta kerran narikassa valomerkin jälkeen eräs parikymppinen gay-poika oli aivan tosissaan viemässä minua kotiinsa jatkoille.
  5. Naiset tappelivat ja kun menin väliin, he alkoivat purra ja raapia minua. Sain rytäkässä aika paljon osumaa, koska en voinut samalla tavalla puolustautua kuin miestä vastaan. Oli kyllä aika nyljetty olo sen jälkeen. Nykyisin kohtelen naisia ja miehiä samalla tavalla. Jos joku riehuu, hän on sukupuoleton ja hallintaote on yhtä tiukka meni siinä tissi ruttuun tai ei.

 

Lisää luettavaa