No onhan se! Kerttu on Suomen seksikkäin näyttelijä!

Tiedoksi monille muillekin somepersoonille: vaatteet päälläkin voi olla seksikäs.

29.07.2020

Somessa on jo pitkään kuljettu sellaisia polkuja, että esimerkiksi laulajilla ulkomusiikillisuus on pian suuremmassa osassa kuin musiikki itse.

Rajusti sanottu, mutta ainakin se on yhtä suuressa osassa. Miksi muuten Rihanna ei voisi vain pistää vaatteita päälleen tai Cardi B laittaa housuja jalkaansa paljaan persuksensa suojaksi.

Oma lukunsa ovat Instagramin glamourmallit. Ei sellaista kuvaa, missä tissit eivät vyöryisi valtoimenaan kuin Niagara.

Sitten on seksikkäitä ammattinsa osaavia ihmisiä, joiden ei tarvitse riisua, mutta jotka ovat aivan jumalattoman seksikkäitä ihan luonnostaan.

Yksi sellaisista on Salkkarit-näyttelijä Kerttu Rissanen.

Ette usko vai? Laitetaan muutama kuva alapuolelle todisteeksi, niin uskotte.

 

 

 

 

Lisää luettavaa