Oppilashuijaus! Porin kaupunki joutuu maksamaan valtiolle lähes 3 miljoonaa!

Toivottavasti rahat ovat vielä sukan varressa.

17.03.2020

Poliisi on tänään tiedottanut saaneensa päätökseen esitutkinnan Porin aikuislukion todelliseen oppilasmäärään liittyen.

Porin kaupunginhallitus otti yhteyttä poliisiin toukokuussa vuonna 2018. Oppilasmäärissä epäiltiin olevan ilmaa ja virkavaltaa pyydettiin tutkimaan asiaa.

Epäilyt osoittautuivat oikeiksi. Aikuislukion listoilla oli mukamas 139 opiskelijaa, joita ei todellisuudessa ollut olemassakaan. Tästä syystä Porin kaupunki oli saanut ylimääräistä valtionosuusrahoitusta peräti  2 880 557 euroa. Kyseiselle summalle on tutkinnan myötä muodostunut takaisinmaksuvelvollisuus.

Ilmoitetussa oppilasmäärässä oli sangen suuri heitto, sillä haamuopiskelijat muodostivat yli puolet koko aikuislukion opiskelijamäärästä. Tapaus siirtyy syyteharkintaan kahden henkilön osalta. Rikosnimikkeinä on törkeä avustuspetos ja virkavelvollisuuden rikkominen.

 

Lisää luettavaa