Pääministeri Sanna Marin ei mennyt isänsä hautajaisiin – värikäs somekeskustelu puhkesi

Valtioneuvosto

Pääministerin isä Lauri Marin haudattiin lauantaina.

Vieremälle haudattu 66-vuotiaana kuollut Lauri Marin ei ollut aktiivisesti pääministeri Sanna Marinin elämässä mukana.

Ehkä tämä oli syy siihen, ettei pääministeriä hautajaisissa nähty. Asiasta kertoo paikalla ollut Seiska-lehti.

Lehti haastatteli Marinia viime vuoden lopulla. Hän kertoi alkoholiongelmastaan, mutta vakuutteli tuolloin välien olevan Sannaan kunnossa. Hän oli otettu Sannan menestystarinasta.

Keskustelupalstoilla tieto hautajaisasiasta on otettu vastaan ristiriitaisesti. Monet ovat sitä mieltä, että Sanna teki oikein.

-Aina eivät ihmisten välit ole niin mustavalkoisia, vaan niissä on harmaan sävyjä. Jos ei ollut tekemisissä eläessäänkään niin miksi sitten kuoleman tultuakaan, kirjoittaa muuan pääministeriä ymmärtävä.

-Tämä on kyllä huonoa käytöstä. Olisi voinut osallistua arvonsa tuntevana ihmisenä hautajaisiin, kritisoidaan toisaalla.

-Ei tämä hyvältä tietenkään näyttänyt. Pääministeri tiesi että tästä nousee kohu, mutta toisaalta hän olisi päätynyt hautajaisiin menemälläkin salamavaloihin, ja ymmärrän häntä kyllä tässä tapauksessa, kirjoittaa eräs tukijoista.

Aiheet:

Aiheeseen liittyvät jutut