Palvontaa vai kettuilua – ihan näin kreisiä juttua Tom Cruise ei ehkä odottanut!

24.02.2013

Tom Cruisen asema palvonnan kohteena on ylittänyt jonkinlaisen rajapyykin sillä näyttelijän ravintola-asioinnista on tehty lyhytelokuva.

Viime syksynä Cruise oli kuvaamassa All You Need Is Kill –elokuvaa Englannissa. Hän aiheutti sydämentykytyksiä ravintoloitsijalle ilmaantuessaan seurueineen syömään St Albansissa sijaitsevaan pieneen intialaisravintolaan. Ympäri maailman levisi uutinen, kuinka Cruise ei pystynytkään maksamaan seurueensa laskua. Ravintolassa ei käynyt American Express –luottokortti, ja Cruise joutui pyytämään tuttavaansa kuittaamaan laskun. Ulkomainen media kirjoitti myös laajasti näyttelijän tilaamasta annoksesta, jossa oli sekä kanaa että hummeria tikka masala –kastikkeessa.

Nyt siis Cruisen kuuluisasta ravintolareissusta on tehty elokuva. St Albans –lyhytelokuvafestivaalien edustaja kertoo, että kyseinen tuotos on jopa voittajaehdokkaana kolmipäiväisessä tapahtumassa. Pätkässä kuulemma kaikki näyttelijät käyttävät Tom Cruise –naamiota ja lyhytfilmi on ”todella hauska.”

Lähde: RadioTimes.com