Parikymppisen Sallan on vaikea löytää poikaystävää

Syy on leimaava: leimat.

16.05.2019

Joku voisi nyt kuvitella, että Salla on leimattu eli tatskattu niin syteen ja saveen että miehet katsovat häntä jotenkin kieroon. Mutta ei.

Päinvastoin, tismalleen päinvastoin. Salla ei siedä tatuointeja. Ei minkäänlaisia, tai ehkä, poikkeustapauksessa jokin pieni lehvä tai oksa tai perhonen, pieni, voisi jossain paikassa olla.

Salla on kertonut ajatuksistaan hyvinvointisivuston jutussa. Hän tietää, että hänen kantaansa monet ihmettelevät ja pitävät hassunakin, mutta hän rinnastaa asian samanlaisiin ominaisuuksiin kuin vaikkapa ihmisen pituus.

-Moni nainen ei halua itseää lyhempää miestä. Ei sitäkään katsota kieroon. Minä en halua tatskattua miestä, piste.

Sallan mielestä tatuoinnit ovat lähtökohtaisesti rumia. Iho on kaunis sellaisenaan, ilman koristusta. Sitä hän ei jaksa ymmärtää alkuunkaan, että jotkut haluavat koristaa itsensä päästä varpaisiin.

Naisen mielipiteet ovat hivenen provokatiivisiakin. Tiedätkö mistä Salla tulee erityisen pahoinvoivaksi? Juttua pääset lukemaan TÄSTÄ.

Lisää luettavaa