Poliiseilla on hukassa keksipaketti ja pitsimekko

19.04.2013

Brittein saarella Devonin kaupungissa eivät taida poliisit olla ihan nokkelimmasta päästä. Devonin poliisiasemalta katosi mystisesti keksipaketti, mutta rikosta ei ole vielä ratkaistu eikä syyllisiä saatu kiinni. Monet paikalliset uskovat, että kyseessä oli sisäpiirin keikka.

Rikos paljastui, kun poliisiaseman työntekijöitä pyydettiin tekemään selvitys asemalla kadonneista esineistä. Devonin ja Cornwallin poliisin edustaja kertoi, että tiedot kadonneista esineistä haluttiin julkisiksi.

– Keksipaketin tapaus oli luokiteltu työpaikalle sijoittuneena rikoksena, mutta virallista tutkintaa ei koskaan tehty, edustaja sanoi.

Keksipaketin lisäksi asemalta kirjattiin kadonneeksi pitsimekko, kiharrusrauta ja useita DVD-levyjä. Kaiken kaikkiaan 28 esinettä ilmoitettiin kadonneiksi.

Lisää luettavaa