Pitkä lista vetää hiljaiseksi – Vesa Keskisen kaikki kohut

Vesa Kohunen.

Julkaistu:
Kyläkauppias Vesa Keskinen tillin tallin Maria!-ohjelmassa takavuosina. Kuvakaappaus ohjelmasta.

Kyläkauppias Vesa Keskinen tuomittiin tänään Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa yli 13 000 euron sakkoihin ja 30 päivän ehdolliseen vankeuteen. Tuomio ei ole lainvoimainen.

Rattijuopumus ja ehdollinen vankeus eivät olleet ensimmäisiä kertoja, kun Töysän ydinkärki on päässyt lehtiin kohahduttavilla teoillaan.

Kävimme läpi niitä kohuja mitä muistamme.

Ja niitä oli paljon.

Syyskuu 2004 – Salarakaskohu

Vesa Keskinen kertoi pettäneensä silloista avopuolisoaan Nina Juurakkoa Marika Fingerroosin kanssa. Kohu nosti Fingerroosin julkisuuteen ja teki sanasta ”salarakas” yhden 2000-luvun tunnetuimmista julkkistermeistä.

2004–2006 – Puoli miljoonaa haulikonpatruunaa varastossa

Keskistä syytettiin räjähdesäännösten rikkomisesta ja ampuma-aserikkomuksesta, kun kyläkaupan tiloissa oli säilytetty noin 500 000 haulikonpatruunaa ilman vaadittua varastointilupaa.

2007–2012 – Lainvastainen Miljoonapilkki

Keskisen järjestämä Miljoonapilkki katsottiin arpajaislain vastaiseksi. Vaasan hovioikeus määräsi hänelle vuonna 2007 yli 13 000 euron sakot ja noin 60 000 euroa menetettäväksi valtiolle.

Korkein oikeus piti ratkaisun voimassa, ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin hylkäsi Keskisen valituksen vuonna 2012.

2007–2011 – Raiskausepäily ja pitkä oikeusjuttu

Keskistä epäiltiin 18-vuotiaan naisen raiskaamisesta Tuurissa, mutta syyttäjä jätti syytteen nostamatta riittämättömän näytön vuoksi lokakuussa 2007.

Kaksi naista tuomittiin myöhemmin käräjäoikeudessa muiden muassa perättömistä lausumista ja väärästä ilmiannosta, mutta hovioikeus kumosi tuomiot vuonna 2010. Korkein oikeus ei myöntänyt Keskiselle valituslupaa vuonna 2011.

2007 – Ihmiskauppaepäily Brasiliassa

Suomalaismedian mukaan brasilialaispoliisi selvitti, oliko Keskisen silloinen kumppani Natalia joutunut Suomeen ihmiskaupan tai hyväksikäytön uhrina. Epäily nousi julkisuuteen poliisin vierailtua naisen perheen luona. Asia ei luonnollisesti johtanut mihinkään.

Lue myös: IL: Näin kovat sakot Vesa Keskinen lopulta sai

2009 – Ensimmäinen törkeä rattijuopumus

Keskinen ajoi noin puolen kilometrin matkan kotinsa lähellä Tuurissa, vaikka hänen verensä alkoholipitoisuus oli noin kaksi promillea.

Seinäjoen käräjäoikeus tuomitsi hänet lokakuussa 2009 törkeästä rattijuopumuksesta 75 päivän ehdolliseen vankeuteen ja 30 päiväsakkoon. Sakkoja kertyi 4 800 euroa.

Lue myös: Vesa Keskisestä julkaistiin miltei tunnistamaton kuva

2009 – Kadonneet rahat ja Natalian ero

Keskinen teki rikosilmoituksen kadonneesta lähes 4 000 eurosta samoihin aikoihin, kun hänen suhteensa Nataliaan päättyi.

Julkisuudessa tapahtumat yhdistettiin toisiinsa, mutta Keskinen ei nimennyt Nataliaa suoraan epäillyksi. Hän kertoi myöhemmin asian olleen väärinkäsitys.

2010–2012 – Aseet poliisin haltuun

Poliisi otti Keskiseltä haltuunsa useita aseita.

Viranomaisten päätökseen vaikutti vuoden 2009 rattijuopumus.

Vaasan hallinto-oikeus päätti myöhemmin, että aseet saivat jäädä viranomaisille.

Lue myös: Vesa Keskinen päätti lahjoa setelein: Kela-korttiakin tarvitaan eivätkä kopiot käy

2011 – Päihtyneenä Maria!-ohjelmassa

Keskinen esiintyi Maria Veitolan juontamassa Maria!-ohjelmassa sekavana, sammalteli ja vaikutti selvästi päihtyneeltä.

Hän myönsi juoneensa viiniä ja pyysi myöhemmin esiintymistään anteeksi. Maria Veitolaa sätittiin asiasta.

2011–2013 – Hamamat Montian kastike- ja autoriita

Keskisen ja Hamamat Montian suhde päättyi näkyvään riitaan. Keskisen mukaan välirikon taustalla oli muun muassa kastikkeen kaataminen vessanpönttöön.

Myöhemmin Keskinen syytti Montiaa auton viemisestä Ghanaan. Ghanalainen oikeus ratkaisi autoriidan Montian hyväksi.

2011 – Nainen juuttui Keskisen ikkunaan

Lehdissä kerrottiin, että keski-ikäinen nainen yritti päästä Keskisen asuntoon ikkunasta mutta juuttui siihen. Keskinen auttoi naisen irti ja kutsui paikalle vartijat.

2011 – Väite 108 orgasmista

Keskinen väitti Hymyssä ja myöhemmin radiohaastattelussa tuottaneensa naiselle yhden yön aikana 108 orgasmia.

2011 – Frederik-riita ja porttikielto

Frederik saapui Keskisen mökille kylään, mutta teki sen Karavaanarit-ohjelman kuvausryhmän kanssa. Tämä tuli yllätyksenä Keskiselle, joka oli nauttinut alkoholia. Julkinen riita päättyi siihen, että Reetu sai porttikiellon kaupalle, mutta riita sovittiin myöhemmin. Myös Reetu antoi keikoilleen porttikiellon Vesalle.

2013 – Ampiainen pisti kivekseen

Lehdessä kerrottiin Keskisen joutuneen taannoin erikoiseen tilanteeseen, kun ampiainen pisti häntä kivekseen.

2013 – Verinen mies makuuhuoneessa

Kerrottiin, että Keskinen heräsi päiväuniltaan ja löysi makuuhuoneestaan verisen miehen, jolla oli paha haava jalassaan. Mies oli tullut avoimesta ovesta sisään, ja Vesa soitti ensiapua paikalle.

2014 – Humalainen sekoilu omassa roastissa

PowerParkissa järjestetyssä Vesa Keskinen Roastissa Keskinen suuttui vitsistä. Sekava mies talutettiin pois tilaisuudesta. Videot kiertävät edelleen netissä ja tekevät ihmiskunnalle pahaa katsoa.

2016 – Silmäpussi-Vesa

Vesa leikkautti silmäpussinsa Brasiliassa ja päätyi kaiketi kansainvälisiinkin meemeihin hurjan näkynsä kanssa.

2017 – Kolmentoista päivän ryyppyputki

Keskinen kertoi juoneensa 50-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen 13 päivää peräkkäin.

2023 – Auto ojaan

Keskisen maastoauto suistui aamulla ojaan Tuurissa. Pyöräkuormaaja veti auton tielle.

2024 – Mercedes jälleen ojassa

Keskisen Mercedes löytyi illalla ojasta noin viiden kilometrin päässä kyläkaupasta.

2025 – Toinen törkeä rattijuopumus

Keskinen ajoi yleisellä tiellä kyläkaupan lähistöllä, vaikka hänen verensä alkoholipitoisuus oli 1,23 promillea.

2026 – Tuomio toisesta rattijuopumuksesta

Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus tuomitsi Keskisen 30 päivän ehdolliseen vankeuteen ja 20 päiväsakkoon. Sakkoja kertyi 13 280 euroa.

Lisäksi hänen maksettavakseen määrättiin 214 euroa rikosuhrimaksua ja tutkimuskuluja. Huumausaineen käyttörikosta koskenut syyte peruttiin. Tuomio ei ole lainvoimainen.