Poliisi selittelee Robin Williamsin itsemurhacasea: Myös ”viimeinen puhelu” julki!

14.08.2014

Monet fanit järkyttyivät, kun Robin Williamsin kuolinsyystä tiedotettiin tiistaina raadollisen yksityiskohtaisesti. 63-vuotiaan Oscar-voittajan kerrottiin hirttäneen itsensä vyöllä. Lisäksi hänen oikeassa ranteessaan oli ollut useita viiltoja. Lehdistötilaisuus esitettiin televisiossa ja se löytyy myös netistä.

Johtava kuolemansyytutkija Keith Boyd haluaa korostaa, että Kalifornian lain mukaan tiedot ovat julkisia.

He eivät voi tehdä poikkeusta julkisuudenhenkilön kohdalla, vaikka yksityiskohdat tuntuvatkin henkilökohtaisesti ajateltuna liian rajuilta.

Jotkut tapaukset herättävät niin kansallista kuin kansainvälistäkin kiinnostusta, mutta ahdistavat tapaukset ovat valitettavasti viranomaisten arkipäivää.

Lainsäädännöllisistä syistä myös Williamsin kotoa soitettu hätäpuhelu tultaneen kuulemaan mediassa. Kuva: Eva Rinaldi