Poliisikin lienee huokaillut: Kuinka kukaan voi yrittää tätä enää 2019-luvulla?

Hohhoijjaa!

04.03.2019

Poliisi sai tehtäväksi mennä selvittelemään liikennevahinkoa, jossa oli osallisena kaksi henkilöautoa Vantaalla. Tapaus sattui eilen aamupäivällä.

Toinen kolaroitsijoista, 22-vuotias mies, väitti pokkana poliisille, ettei hänen ajokorttinsa ole mukana. Ei ollut mukana muutakaan henkilöpapyrusta.

Niinpä mies päätti käyttää kikka kolmosta. Valehteli nimensä.

Tietenkään se ei mennyt läpi. Poliisi syöttää tiedot koneeseen, ja eihän olemattoman henkilön nimeä ja henkilötunnusta löydy. Käry käy sekunnissa. Kuka onkaan niin hömppeli että yrittääkään tällaista 2019-luvulla!

Sekään ei mene läpi, ettei joku muistaisi omaa sotuaan.

Miehellä ei ollut ajokorttia (-oikeutta). Lisäksi hän oli kännissä ja huumeissa.

Lisää luettavaa