Kateissa olevat henkilöt ovat työllistäneet virkavaltaa tänä kesänä Itä-Suomessa. Kesäkuun aikana, ennen juhannusta, Itä-Suomen poliisilla on ollut 89 kadonneen etsintätehtävää.
Poliisi kertoo, että iästä tai jostain sairaudesta johtuvia tehtäviä on ollut 44.
Poliisi vinkkaa kuinka katoamistapauksissa etsintää helpotetaan:
Katoamisia voi ennalta estää tai kadonneen löytymistä helpottaa huolehtimalla esimerkiksi ikääntyneen tai muistisairaan henkilön valvonnasta pitämällä häneen tiivistä yhteyttä sekä varmistamalla, että hänellä olisi aina ladattu puhelin mukana. Eritoten ikäihmisiä ja lapsia tulisi opastaa matkapuhelimen käytössä ja sen mukana pitämisessä.
-Jos käytössä on älypuhelin, lataa siihen 112 Suomi -sovellus ja opasta sen käyttöön. Laita älypuhelimeen päälle paikannussovellus ja huolehdi, että pääset itse näkemään sijaintitiedon. Esimerkiksi muistamattoman henkilön vaatteeseen, lompakkoon tai muualle voi kiinnittää tiedon, josta poliisi pystyy selvittämään hänen henkilöllisyytensä, poliisi ohjeistaa.
Muistisairaalle voi myös hankkia paikantavan rannekkeen tai vastaavan laitteen, jonka avulla hänen liikkeitään voi seurata. Tällöin tulee huolehtia, että laite on henkilöllä käytössä myös yöaikaan.
Jos tuttu ikääntynyt tai muistisairas ei palaakaan kotiin tai sovittuun paikkaan etkä tavoita häntä, soita hätäkeskukseen numeroon 112. Ilmoita kadonneesta mahdollisimman tarkat tiedot kuten ikä, kuvaus vaatteista, viimeisin tunnettu sijainti ja terveystiedot. Poliisi aloittaa henkilön etsinnän heti, kun kadonnut tiedetään kyvyttömäksi huolehtimaan itsestään tai käsillä on hengen ja terveyden vaara.