Viime keväänä loppuunmyydyille saleille Suomessakin esiintynyt Eva Dahlgren julkaisee kesäkuun alussa uuden Revalution Club -albumin ja lähtee sen tiimoilta pitkälle kiertueelle Pohjoismaihin. Vuonna 2024 presidentti Stubbin toimesta Pro Finlandialla palkittu Eva Dahlgren on ilmoittanut lähtevänsä pitkälle kiertueelle, joka käynnistyy Suomesta.
Pro Finlandia -mitali myönnettiin Dahlgrenille (ja Tomas Ledinille) tunnustuksena heidän pitkäaikaisesta työstään kulttuurin parissa. Dahlgren ja Ledin ovat työllään edistäneet merkittävästi Suomen ja Ruotsin välisiä suhteita ja auttaneet luomaan kulttuurisia siteitä maidemme välille.
Albumin kanssa samanniminen kiertue käynnistyy Turun Logomosta torstaina 24. syyskuuta. Turun lisäksi Dahlgren konsertoi Helsingin Kulttuuritalolla ja Jyväskylän Paviljongissa ennen kuin kiertue siirtyy Ruotsiin ja Tanskaan. Konserttien liput tulevat myyntiin lippu.fi:ssä maanantaina 27. huhtikuuta klo 11.00.
Ruotsin arvostetuimpiin artisteihin lukeutuva Eva Dahlgren julkaisee uransa 16. albumin keskiviikkona 10. kesäkuuta. Revalution Club -niminen albumi merkitsee englanninkielisestä nimestään huolimatta Eva Dahlgrenin paluuta ruotsinkielisten laulujen pariin.
SUOMEN-KONSERTIT
Eva Dahlgren Revalution Club
Turku, Logomo 24.9.2026
Helsinki, Kulttuuritalo 25.9.2026
Jyväskylä, Paviljonki 26.9.2026
LIPUT:
Liput tulevat myyntiin ma 27.4. klo 11 lippu.fi:ssä
Lipun hinta palvelumaksuineen alk. 67,50€ / 69,50 € / 73,50 € + toimituskulut.