Putous-juontaja Roope Salminen, opettele nyt oikeasti asiasi!

29.01.2017

Roope Salmisen debyytti Putous-juontajana on otettu sosiaalisessa mediassa ristiriitaisesti vastaan. Moni pitää miehen rempseydestä ja nuorekkaasta juontotyylistä, mutta varsinkin vanhempi tv:n katsojasukupolvi saa rupia korvaansa.

Syynä on Salmisen rasittava tyyli puhua esimerkiksi nykyradiojuontajille tyypillisellä tavalla ”jälkipainotteisesti”.

Somessa haukutaan Salmisen ”taitoa” jopa sairaalloisen vastenmieliseksi.

-Sitä ei voi kerta kaikkiaan kuunnella. Miten kukaan voi rääkätä suomen kieltä tuolla tavalla? Jos juontaisin tämän roopesalmismaisesti, toteaisin: MiTEN kuKAAN voi rääKÄTÄ suoMEN kielTÄ tuolLA taVALLA.

Como kuunteli Putous-juontajan tyylinäytteen eilen, ja onhan arvostelussa perää. Viisikymppistä toimittajaa alkoi nykiä korvanlehdestä, sitten tuli kiertohuimaus ja lopulta pieni oksu.

Salmisen lienee aivan oikeasti syytä opetella oikeakielioppinen juontotyyli – legendaarinen Arvi Lind, joka oli Ylessä suomen kielen ja kieliopin vankkumaton tulkki, kääntyisi haudassaan jos olisi kuollut. Sallinette vulgäärin ilmaisun tässä muutenkin kamalassa yhteydessä.

Kuvassa Roope keskellä juontamassa yhdessä Maria Veitolan ja Tuomas Enbusken kanssa.

Lisää luettavaa