Rakastettu laulaja ja lauluntekijä kuoli koronaviruksen aiheuttamaan tautiin

John Prine on poissa.

08.04.2020

Laulaja ja lauluntekijä John Prine on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin Nashvillessa, Tennesseessä.

Prine menehtyi eilen. Hän joutui sairaalaan koronaviruksen aiheuttamien oireiden vuoksi 26. maaliskuuta. Prinen tila muuttui kriittiseksi, ja hän joutui hengityskoneeseen 29. maaliskuuta. Prinellä oli todettu kurkkusyöpä 90-luvun lopulla ja keuhkosyöpä 2010-luvun alussa.

Prine aloitti uransa 1970-luvun alussa Chicagossa. Pitkän uransa hän levytti 18 albumia. Bob Dylan on kertonut Prinen olevan yksi hänen suosikkilauluntekijöistään.

Prine sai tammikuussa Grammy-gaalassa tunnustuksen elämäntyöstään.

Prine oli kuollessaan 73-vuotias.

Lisää luettavaa