Räppäri Mäkki ryhtyi yrittäjäksi – näinhän siinä kävi

Mäkki eli Gert Kaasik on mukana parissakin yrityksessä, ellei jopa kolmessa.

Como selvittelee sarjassaan julkkisten yritysten tilinpäätöksiä. Nyt on vuorossa Mäkki.

Miehellä on jo peräti kymmenen vuotta sitten perustettu toiminimi nimeltä On The Street Entertainment. Toiminimistä ei ole saatavilla tilinpäätöstietoja. Tuorein yrityskontakti on Katutaso Äänite Oy, jossa Mäkki on sekä toimitusjohtaja että hallituksen puheenjohtaja.

Koska Katutaso Äänite on perustettu vasta joulukuussa 2017, siitä ei ole saatavilla tunnuslukuja.

Sen sijaan Gertin toimitusjohtama OTS Tuotanto Oy on lähtenyt kivaan nousuun. Vuonna 2016 se teki 135 000 euron liikevaihdon 39 000 euron tuloksella.

Viimeisin tilinpäätös kertoo peräti 63 prosentin liikevaihdon kasvusta. Viimeisin liikevaihto näyttää 239 000 euroa, joskin tulos painui miinukselle. Tappiota tuli 10 000 euroa.

Aiheet:

Aiheeseen liittyvät jutut