Rise Against keikkailee Suomessa

24.10.2011

Punk-yhtye Rise Against (USA) soittaa kaksi keikkaa Helsingin The Circuksessa 9. ja 10. maaliskuuta 2012.

Ensimmäisellä Suomen keikallaan vuonna 2009 Kaapelitehtaan loppuun myynyt bändi saapuu Helsingin The Circukseen kahdelle klubikeikalle
maaliskuun 9. ja 10. päivä. Rise Againstin lämppäreinä nähdään brittiläinen hardcore bändi Architechts ja amerikkalainen post-hardcore bändi Touche
Amorê.

Rise Againstin muodostavat Tim McIlrath (vokaalit), Joe Principe (basso), Brandon Barnes (rummut) ja Zach Blair (soolo kitara & tausta vokaalit).
Vuonna 1999 Chicagossa perustettu Rise Against on tunnettu vahvoista sosiaalisista ja poliittisista kannanotoistaan, joita on käytetty monissa
heidän kappaleissaan. Bändin jäsenet ovat osallistuneet keskusteluun myös eläinten oikeuksista ja kaikki bändin jäsenet ovat kasvissyöjiä. Yhtye
on tunnettu myös kampanjoinnistaan presidentti Obaman hyväksi. Vaalikampanjan alla he olivat mm. mukana ”Rock Against Bush, Vol 1.”
-kokoelma-albumilla.

Yhtyeen laulajan Tim McIlrathin mukaan Rise Against on ottanut vaikutteita mm. Dead Kennedys ja Bad Religion -yhtyeiltä. Vuonna 1999 aluksi Transistor
Revolt –nimellä perustetun yhtyeen uraa voisi luonnehtia tasaiseksi ja varmaksi nousuksi. Rise Againstin kuudes albumi ”End Game” julkaistiin
tämän vuoden maaliskuussa ja se nousi suoraan Yhdysvaltain albumilistan kakkoseksi. Levy otettiin hyvin vastaan myös Euroopassa ja kriitikoilta
saamansa arvostuksen lisäksi bändi on kerännyt paljon uusia faneja, sekä onnistunut nousemaan yhdeksi oman genrensä suosituimmista yhtyeistä.

Konserttiliput tulevat myyntiin Tiketissä 28. lokakuuta alkaen.

Lisää luettavaa