27-vuotias Robin Packalen on tehnyt Suomessa uran, joka alkoi jo lapsitähtenä.
Mutta ennen kuin Robin nousi valtakunnan julkisuuteen, hän oli jo kilpaillut laulamisessa ja laulanut pitkän pätkän.
Nyt mies on julkaissut videomuiston, jossa hän tulkitsee Lapin kesä -kappaletta.
Lue myös: Hän on Robin Packalenin puoliso – nimikin on nyt paljastettu
Robin puhuu ajasta ”noin 20 vuotta sitten”. Käytännössä hän on ollut tämän laulukilpailun aikaan noin 10-vuotias.
Tulkinta on kuitenkin hämmentävää kuultavaa. Kisasta irtosi voitto.
-Siitä on noin 20 vuotta kun viimeksi astelin samalle lavalle Ikaalisissa. Kyseessä oli laulukilpailu, jonka voitto kappaleella Lapin Kesä sai mut uskomaan että tää musajuttu on varmaan sellanen missä oon ihan hyvä ja että tätä kannattaa varmaan alkaa treenaamaan ja kehittymään siinä paremmaksi. Voidaan sanoa että Tämä lava on suurin syy siihen minkä takia oon päätynyt siihen missä oon tänä päivänä. Ilman tuota esiintymistä en ois ehkä koskaan uskaltanut lähtee julkasemaan cover-videoita nettiin, josta mut lopulta löydettiin, Robin muistelee.
Robin pitää 18 vuoden takaista esiintymistään merkityksellisimpänä esiintymisenään koskaan.
– Oli uskomaton nostalgiatrippi nousta tälle kyseiselle lavalle noin parinkymmenen vuoden jälkeen. Kiitos Ikaalinen, mies kiittelee viikonlopun keikastaan.