Leffateattereissa pyörivää Les Misérables -musikaalia on arvosteltu siitä, että ohjaaja Tom Hooper halusi kaikki lauluosuudet kuvattavan livenä.
Yksi roolityön tekijöistä, Russel Crowe, on nyt kertonut oman kantansa keskusteluun. Hän myöntää, että hahmoihin toki saatiin menettelyllä syvyyttä, mutta laulut kyllä kuulostavat hänestäkin varsin epäpuhtailta.
Crowella on musiikkitausta The Ordinary Fear of God -yhtyeessä ja hän on myös levyttänyt.
Silti hän myöntää laulaneensa livenä ”liian monta” vuotta sitten.